Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Oma syynsä sillä, että on tullut oltua töissä aika tiiviisti. Iltaisin ei oikein enää jaksa ja toisaalta, haluan kirjoittaa ihan omassa rauhassa. Tämän kirjoittamisessa on jotakin sen verran henkilökohtaista, että haluan pitää sen itselläni.
Mikä ajoi kirjoittamaan juuri tänään? No tilaisuus ainakin, kun miesväki on uimassa ja halusin jäädä yksin kotiin.
Ehkä vähän sekin, että sen Entisen kanssa tuossa taannoin viestittelin, puoliksi työasioissa. Pariinkin kertaan. Halusi mm. lähteä kanssani yli yön kestävälle työreissulle. Minä luulin sitä ensin vitsiksi. Toisessa viestiketjussa kirjoitti, että ehkä olisi pitänyt monessakin risteyksessä kääntyä toiseen suuntaan. Salaa olin vähän iloinen: nyt sitä harmittaa, että joskus ei uskaltanut valita ja tilaisuus meni ohi.
Ehkä on parempi, ettei lähdetä yhdessä yöpymään mihinkään. Vaikka oma parisuhde onkin vakaalla pohjalla, on silti turha ehdoin tahdoin lähteä sitä koettelemaan. Huonona päivänä kiusaukset voisivat olla vaikeasti sivuutettavia.
Keväisin iskevä melankolia ja muuttolintuisuus viipyilevät minussa vieläkin. Toisaalta rakastan tätä taloa ja pihaa eniten juuri nyt, toisaalta haluaisin olla valmis lähtemään milloin vain.
Mitä oikeasti pitää tehdä? Maksaa laskut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti