Paikkakunnalla
52 avointa työpaikkaa (mol.fi)
Ansiosidonnaisen
päiviä kulunut 85/500.
Kävin perjantaina lääkintävoimistelussa. Tai minä mitään voimistellut. Hieroja/fysioterapeutti/mikälie rusautteli selkärankaa niin, että pauke vain kävi. Sanoi, että voi tulla kaikenlaisia outoja tuntemuksia jälkeenpäin.
Kun pääsin kotiin, ensin tuli kauhea nälkä. Söin tuc-keksejä ja klementiinejä. Sen jälkeen alkoi uuvuttaa, nukahdin sohvalle ja vedin parin tunnin tirsat.
Lauantai oli pahempi. Päivällä ei mitään, käytiin ostoksilla ja silleen. Kun joskus puolen yön jälkeen kömmittiin sänkyyn, piti vielä lukea vähän. Kun lukeminen loppui, alkoi särkeä alavatsaa. Se nyt ei ollut mitään poikkeuksellista, sinne tuppaa aina kerran kuussa särkemään. Mutta sitten särky levisi vähän joka puolelle. Oli pakko hakea buranaa. Mieskin oli vielä hereillä, joten päätettiin käydä vielä röökillä kun ei se uni tullut.
Tultiin sisään, menin keittiöön juomaan vettä ja meinasi lähteä jalat alta. Koko selkä oli kuin tulessa. Piti istua lattialle, kun tuntui, ettei pysy pystyssä. Kylmä hiki puski pintaan ja oli helvetin outo olo.
Mies talutti sohvalle ja jäi siihen seuraksi. Vähän ajan päästä alkoi helpottaa ja kömmittiin yläkertaan sänkyyn. Kun kipu alkoi hellittää niin tuntui, kuin jalat ois olleet höyhenenkevyet.
Lääkintävoimistelussa sanottiin, että esim. verenpaine voi laskea kun paikat lähtevät aukeamaan. Mulla toi vasen puoli oli jotenkin jumissa ja heikompi kuin oikea. Liikkuvuus ja voima paranivat niksauttelun jälkeen heti. Keskiviikkona menen vielä toisen kerran.
Pakko myöntää, että vähän säikäytti. Ja kun vielä on toi paniikkihöiriötaipumus, niin se ei varmaan tilannetta silloin lauantaiyönä helpottanut. Luulen, että se oli osa sitä oloa.
Eilisen aamun aloitin tekemällä joogavenytyksiä sängyssä, tänään pari kertaa aurinkotervehdyksen. Nyt ei auta muu kuin tehdä. En halua yhtään tollaista yötä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti