Paikkakunnalla 59 avointa työpaikkaa (mol.fi)
Ansiosidonnaisen päiviä kulunut en jaksa laskea/500.
Jos ei ole helppoa uusioperheiden lapsilla aina, niin ei kyllä vanhemmillakaan. Joka toinen viikko on ensin totuttava lisääntyvään meteliin, erikoisruokavalioon, x-määrään luokkakavereita kylässä jne ja sitten neljän päivän jälkeen siihen, että perhe revitään kahtia taas puoleksitoista viikoksi. Reilussa kolmessa vuodessa yhteisiä päiviä lasten kanssa on kertynyt noin vuoden verran. Ei siis mikään ihme, jos välillä vielä sinkoilee ja paukkuu ja on vaikeaa.
Etukäteen stressaa siitä tulemisesta. Että millä mielellä tulevat, onko kaikki hyvin koulussa ja muuten. Ja sit pitäis muistaa olla jotenkin enemmän sosiaalinen, kun on oman Poikasen kanssa tottunut siihen, että ihan hyvää yhdessäoloa on lukea lehtiä hiljaa tai käydä kaakaolla. Yhdessäolemisen kulttuuri on erilaista.
Näinä päivinä pitäis muistaa huolehtia verensokerista, jotta jaksais paremmin olla vähemmän ärsyttävä. Eikä tilanteesta tee yhtään helpompaa, että lapsista vanhimmalla on aika selviä masennusoireita. Molemmissa kodeissa. Ja kun muutenkaan kyse ei ole sosiaalisesti yhtä vilkkaasta tapauksesta kuin veljensä ja melkein-veljensä, niin kyllä se vähän tuppaa huolestuttamaan. Että miten tilanne ei ainakaan pahenisi. On jonossa lastenpsykalle, mutta jonot ovat pitkiä. Mitä jos menee puolikin vuotta?
Ansiosidonnaisen päiviä kulunut en jaksa laskea/500.
Jos ei ole helppoa uusioperheiden lapsilla aina, niin ei kyllä vanhemmillakaan. Joka toinen viikko on ensin totuttava lisääntyvään meteliin, erikoisruokavalioon, x-määrään luokkakavereita kylässä jne ja sitten neljän päivän jälkeen siihen, että perhe revitään kahtia taas puoleksitoista viikoksi. Reilussa kolmessa vuodessa yhteisiä päiviä lasten kanssa on kertynyt noin vuoden verran. Ei siis mikään ihme, jos välillä vielä sinkoilee ja paukkuu ja on vaikeaa.
Etukäteen stressaa siitä tulemisesta. Että millä mielellä tulevat, onko kaikki hyvin koulussa ja muuten. Ja sit pitäis muistaa olla jotenkin enemmän sosiaalinen, kun on oman Poikasen kanssa tottunut siihen, että ihan hyvää yhdessäoloa on lukea lehtiä hiljaa tai käydä kaakaolla. Yhdessäolemisen kulttuuri on erilaista.
Näinä päivinä pitäis muistaa huolehtia verensokerista, jotta jaksais paremmin olla vähemmän ärsyttävä. Eikä tilanteesta tee yhtään helpompaa, että lapsista vanhimmalla on aika selviä masennusoireita. Molemmissa kodeissa. Ja kun muutenkaan kyse ei ole sosiaalisesti yhtä vilkkaasta tapauksesta kuin veljensä ja melkein-veljensä, niin kyllä se vähän tuppaa huolestuttamaan. Että miten tilanne ei ainakaan pahenisi. On jonossa lastenpsykalle, mutta jonot ovat pitkiä. Mitä jos menee puolikin vuotta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti